Syömishäiriöliiton alueyhdistys Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla
Kesä jo kutittelee varpaita. Suvilukemiseksi suosittelemmä lämpimästi Syömishäiriöliiton julkaisemaa blogitekstiä “Kesäkunto – asiaa kesä(k)iloista, laihduttamisesta ja syömishäiriöistä“. Joko olet haistanut nurmen ja koivikon tuoksun, maistanut uutuusmakua jäätelökioskilla ja tuntenut auringon lämmön kehollasi? Mitkä kesäiset tekemiset tuovat sinulle iloa ja nautintoa?
Tämän tekstin myötä halutaan mekin toivottaa teille mukavia ja lämpimiä kesäpäiviä!
On usein vaikea kuvitella, mitä elämä olisi ilman syömishäiriötä. Vuosien mittaan syömishäiriöstä tulee osa identiteettiä, kiinteä osa minuutta. Tuntuu pelottavalta ajatukselta, että sitä ei äkkiä enää olisikaan. Se jättäisi jälkeensä suuren tyhjän tilan. Millä se täyttyisi? Mitä saisin vastineeksi?
Tuhoisuudestaan huolimatta syömishäiriö tuntuu ystävältä, joka on kulkenut vierellä ja ollut turvana. Siitä tuntuu vaikealta päästää irti. Mitä tekisi kaikella sillä ajalla, mikä on kulunut syömisen, ruoan ja liikunnan miettimiseen? Kuka minä olisin, jos päästäisin irti jatkuvasta kontrollista?
En tiedä vielä täysin vastauksia näihin kysymyksiin, koska olen vasta niitä selvittämässä itsekin. Nykyään pystyn kuitenkin jo näkemään, että kaiken tämän tuolla puolen voi todellakin olla täysin erilainen maailma, täysin erilainen tapa elää. Olen jo kokenut sitä hetkittäin, nähnyt siitä välähdyksiä. Muistan jostakin lukeneeni erään syömishäiriöisen henkilön tarinan ja hän kertoi siinä, mitä oli saanut syömishäiriön tilalle: mahdollisuuden tutustua vihdoin todelliseen itseensä. Se kuulostaa aika suurelta ja tavoiteltavalta asialta.
Minulle toipuminen on kokonaisvaltaista, ravisuttavaa ajatusmaailman muutosta. Se on prosessi, jossa tarkastelen ja muodostan uudelleen suhdetta itseeni ja ympäristöön, muihin.
Toipuminen on sarja oivalluksia. Usein samat oivallukset pitää tehdä monta kertaa uudelleen, sillä niiden välissä ajatusmaailma keikahtaa niin rajusti takaisin vanhaan, että sama oivallus tuntuu joka kerta yhtä voimakkaalta, ikään kuin sen saisi aina vasta ensimmäisen kerran.
On myös eri asia tiedostaa jotain loogisella tasolla kuin kokea se syvästi, tunnetasolla. Voin esimerkiksi teoriassa ymmärtää olevani ihmisenä täysin saman arvoinen kuin kaikki muutkin, mutta silti tunteet arjessa saattavat kertoa ihan toista. Voin myös ymmärtää logiikan siinä, miksi minun olisi hyvä kohdella itseäni samalla tavalla kuin kohtelisin hyviä ystäviänikin. Tiedostaminen on tärkeä alku ja auttaa pitkälle. Kuitenkin vasta tällaisten asioiden kokeminen tunteiden tasolla on se hetki, joka todella vie kohti oivalluksia ja oikeaa suuntaa. Kaikki tämä vaatii aikaa, eikä sitä voi kiirehtiä.
Osana toipumisprosessiani olen yrittänyt opetella itsemyötätuntoa. Aluksi se tuntui aivan feikiltä – asialta, jota soisin kyllä muille mutta joka ei mitenkään voisi kuulua minulle. Aikaa myöten olen kuitenkin päässyt siinä eteenpäin. Olen käyttänyt apuna esimerkiksi valokuvia itsestäni lapsena ja kuvitellut olevani äiti tälle sisäiselle lapselle. Hiljalleen on syntynyt aito halu tehdä itselleen hyvää. Minulle toipuminen ei ole vain syömishäiriöstä irti pääsemistä vaan jonkinlaista minuuden rakentamista uudestan kestävämmälle pohjalle. Monet oivallukseni ovat olleet loppujen lopuksi yhtä aikaa yksinkertaisia ja samalla kuitenkin hyvin keskeisiä ja suuria.
Syömishäiriössä moni ajatus ainakin minulla on liittynyt ansaitsemiseen – siihen, että kaikki hyvä pitää ansaita ja että minä itse en ansaitse mitään, minulla ei ole oikeutta nauttia, rentoutua ja niin edelleen. Näistä ajatuksista kestää kauan oppia pois ja se vaatii monia oivalluksia yhä uudelleen. Samoin on hyvin vaikeaa oppia kuuntelemaan omaa kehoa, luottamaan siihen ja toimimaan kehon viestien mukaan, vaikka mieli sanoisi muuta. Sen harjoittelu kuitenkin palkitsee ja alkaa sujua pieni askel kerrallaan.
Epävarmassa maailmassa tuntuu toisinaan vaikealta luottaa mihinkään. Siksi tavoitteeni onkin, että vaikka en voisi luottaa mihinkään muuhun niin ainakin siihen, että minä itse olen aina itseni tukena ja puolella.
Yksi tärkeä pyrkimykseni on ollut myös se, että haluan toimia sen mukaisesti, millainen toivoisin maailman olevan. Jos haluan osaltani olla luomassa myötätuntoista ja ystävälistä maailmaa, voin itse toimia sen mukaisesti ja kohdella myös itseäni sen periatteen mukaan, myötätuntoisesti ja ystävällisesti.
AK
Ote päiväkirjasta kesältä:
Mä elän kesää, jossa käyn uimassa silloin kun tekee mieli, enkä silloin kun kukaan ei ole näkemässä mun vartaloa.
“Nyt elän arkea, jossa syömishäiriö ei näy, sillä sitä ei enää ole. Mä en enää sairasta bulimiaa. Syön yhä itseni usein liian täyteen, sillä en osaa kuunnella kehon signaaleja, luontaisia viestejä ja ilmaisia vihjeitä kaikessa rauhassa. Hampaasta on vastikään lähtenyt irti suuri paikka vuosien oksentamisen seurauksena. Vessanpöntöllä istuessani mä en koe kiiltävästä kaapinovesta kuvastuvaa vatsamakkaraa omakseni, palaksi omaa kehoani. Suuressa stressissä oon yhä painanut veitsen käsivartta vasten niin, että sattuu, sillä vielä en osaa puuttua ajoissa. Kaipaan kipeästi hyväksyntää ja ehdotonta rakkautta muilta ihmisiltä, ja mun on hankala sallia niitä itselleni. Syömishäiriön jäljet näkyvät yhä ja vielä varmaan pitkään, mutta mä en enää oo sairas.
Elän arkea, jossa en päivittäin ahmi itseäni niin täyteen, etten pysty seisomaan suorassa tai hengittämään kivuttomasti. Jossa Tupla-patukasta syön palan, mutta saatan unohtaa toisen puolen laukun pohjalle. Mä en enää päätä päivää huokaisemalla inhoten peilikuvalleni “saatanan läski”. Kesälomalla onnellisesti unohdan laskea laihdutukseen jäljellä olevia päiviä. Elän elämää, jossa kaikki rahat eivät valu ruokana ensin ruokatorvesta ja sitten vessanpöntöstä alas, vaan voin ostaa niillä mekon, jossa uskallan tuntea oloni kauniiksi. Mä elän kesää, jossa käyn uimassa silloin kun tekee mieli, enkä silloin kun kukaan ei ole näkemässä mun vartaloa. Jossa heittäydyn kellumaan satamasta lähteneen laivan aaltoihin ja tunnen olevani elossa.
Vitun sama, vaikka tulevaisuus vielä heittelis paskaa naamalle ja tois tullessaan uusia syömishäiriöitä. Mä en murehdi sitä nyt, sillä mulla on muuta ajateltavaa. Viimeinkin mun aivoissa on tilaa uudelle, uusille unelmille ja varovaisille haaveille. Niitä mä haluan ajatella.”