Yhdistyksen ja Syömishäiriötalo Futuurin yhteiset avajaiset vietettiin 6.9. Päivällä tilat olivat avoinna kaikille kiinnostuneille ja kiinnostuneita kävikin mukavasti. Tutustumassa kävi sekä sairastavia, läheisiä että syömishäiriöitä hoitavia tai muuten syömishäiriöitä työssään kohtaavia henkilöitä.
Illalla kutsuvierastilaisuus keräsi kolmisenkymmentä kävijää. Joukossa oli vapaaehtoisia, hallituksen jäseniä, yhteistyökumppaneita ja muita yhdistyksen toiminnan kannalta keskeisiä henkilöitä.
Illan ohjelmassa oli muutama puhekin, mutta illan ehdottomasti tärkein anti oli kohdata, keskustella ja viihtyä. Keskusteluja käytiin vilkkaasti ja kaikista mahdollisista asioista.
Yksi keskeinen aihe oli yhdistyksen julkaiseman kannanoton herättämä kiinnostus ja erityisesti se, kuinka provosoivasti tai kärjekkäästi yhdistys voi esiintyä. Syömishäiriö on herkkä asia, eikä sairastavien ja läheisten tilannetta paranna yhtään se, jos yhdistys on kovin päällekäyvä ja aggressiivinen kannanotoissaan. Toisaalta pitää uskaltaa sanoa ääneen hankalatkin asiat silloin, kun sanomisen aika on. Vaikeneminen ei auta ketään eikä johda mihinkään. Niin kuin vanha kansa sanoo, tyhjän saa pyytämättäkin.
Nyt oli sanomisen aika, koska aikuisten sairastavien osalta hoidon saaminen Turussa on mennyt entistäkin monimutkaisemmaksi. Edellisestä blogi-tekstistä voi lukea, mitä kaikkea vaaditaan, jotta voi saada Turussa maksusitoumuksen yksityiselle puolelle.
Yhdistys ei missään nimessä ole sitä mieltä, että yksityinen hoito olisi automaattisesti parempaa kuin julkinen hoito. Useat syömishäiriötä sairastavat saavat tarvitsemansa avun ja tuen julkiselta puolelta. Mutta on myös niitä, jotka eivät saa. On niitä, jotka tarvitsevat intensiivisempää läsnäoloa, ohjattua syömistä ja ahdistuksen kiireetöntä purkamista. Kun tätä hoitomuotoa ei julkisella puolella ole, niin eikö olisi hyvä edes kokeilla, miten se yksityisellä puolella toimisi?
Illan aikana oli hienoa huomata, kuinka monet sairastaneet ja sairastavan läheiset kohtasivat. Näissä kohtaamisissa tapahtuu sellaista kuuntelemista ja ymmärtämistä, mitä ei voi missään muualla tapahtua. Ja näiden kohtaamisten ympärille muodostuu aivan ainutlaatuinen toiveikkuuden ilmapiiri, jota ei voi missään muualla kokea.
Tämä lienee koko yhdistystoiminnan ydin ja varsinkin meidän yhdistyksemme vahvuus: voidaan kokoontua ilman minkäänlaista ulkoista pakkoa ja voidaan olla juuri sellaisia kuin olemme. Ei ole tarvetta esittää, selitellä tai peitellä.
Niin, ja olihan meillä musiikkiakin. Onni-Kalle, joka sattuu olemaan puheenjohtaja Riitan pojanpoika, esitti huilulla kolme kappaletta. Ja hienosti esittikin!
Yksi kappaleista oli vanha tuttu lastenlaulu ”Ihme ja kumma”. Niin kuin laulussa sanotaan, maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Hienoa, että saamme ihmetellä niitä yhdessä.