Minulla oli kunnia tulla valituksi Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry:n uudeksi puheenjohtajaksi 5.3.2013 pidetyssä vuosikokouksessa.

Tieni puheenjohtajaksi on ollut pitkä, ja matkan varrella on tapahtunut monenlaista. Minulta kysytään usein, että miten olen alun perin päätynyt mukaan yhdistyksen toimintaan. Noh, monien sattumien kautta, kuten varmasti jokainen teistä.

Olen itse oireillut nuorempana syömishäiriöllä. Toipumisen tueksi, siis eräänlaiseksi vertaistueksi itselleni, tein kansatieteen graduni 1999 syömishäiriöistä, laihduttamisesta sekä nuorten naisten suhteesta omaan kehoonsa. Graduni sai tuolloin kiitettävästi huomiota.

Aivan 2000-luvun alussa Turku TV:ssä oli ohjelma syömishäiriöistä. Ohjelmaan oli pyydetty asiaa kommentoimaan minun lisäkseni yhdistyksen edeltäjän Suomen syömishäiriöperheiden tuki ry:n toiminnanjohtaja. Ohjelman jälkeen toiminnanjohtaja nykäisi minua hihasta ja kertoi yhdistyksen olemassaolosta. Hän pyysi minua puhumaan tutkimuksestani läheisten vertaistukiryhmään.

Ryhmässä minua odotti innokas kuulijakunta, myös eräs syömishäiriöistä toipuva nuori nainen. Tämä nainen ihmetteli ääneen, että miksei yhdistys tarjoa syömishäiriötä sairastaville mitään toimintaa. Missä on sairastavien vertaistuki? Mikseivät syömishäiriötä sairastavat saa olla mukana yhdistyksen toiminnassa? Samaa ihmetteli eräs äiti. Miksei yhdistys tarjoa hänen syömishäiriötä sairastavalle tyttärelleen vertaistukea? On hyvä muistaa, että Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry on alun perin 1993 perustettu läheisten yhdistykseksi, ja se toimi sellaisena pitkään – lähes 10 vuotta. Tuosta illasta alkoi kuitenkin muutos.

Allekirjoittanut ja paikalla ollut nuori nainen perustimme siltä istumalta Turkuun syömishäiriötä sairastavien vertaistukiryhmän. Vastaavaa toimintaa oli siihen asti ollut vain Helsingissä, josta kävimmekin hakemassa oppia. Toiminta opeteltiin kuitenkin pitkälti kantapään kautta koska mitään ei ollut valmiina.

Tuosta päivästä alkaen olen toiminut yhdistyksessä monenlaisissa työtehtävissä. Vuosien varrella on tapahtunut paljon. Yhdistys on vaihtanut nimeä ja uusinut sääntöjään radikaalisti. Valtakunnallinen liitto on perustettu jäsenyhdistysten tueksi. Liiton jäsenyhdistysten määrä on noussut kolmesta seitsemään.

Vuonna 2005 päädyin tekemään palkkatyötä syömishäiriöiden parissa Syömishäiriöliitto – SYLI ry:een. 2007 aloitin projektipäällikön työt Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry:ssä. Vuoden 2012 alussa siirryin pois ammatillisesta syömishäiriötyöstä koordinaattoriksi Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:hyn, jossa työskentelen nykyään kunta-järjestöyhteistyö vastuualueenani. Uskon, että nykyinen työni kuntien kanssa antaa minulle hyvät eväät mm. edunvalvontaa varten.

Nyt opettelen vähitellen puheenjohtajan roolia Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry:ssä ja kaikkea sitä, mitä se tuo mukanaan. Vastaan pääsääntöisesti siitä, että yhdistyksen hallitus ja hallinto toimivat hyvin. Hallinto kuulostaa sanana aina tylsältä ja vaikeasti lähestyttävältä. Kuitenkin vain hyvin toimivan hallinnon ja yhdistyksen avulla varmistetaan laadukkaiden tukipalveluiden tuottaminen syömishäiriötä sairastaville ja läheisille. Puheenjohtajan roolin näenkin ennen kaikkea mahdollistajan roolina.

Yhdistyksen nykytila on hyvä, ja tekemisessä on positiivinen ote. Kuluvan vuoden suurin haaste on kohdennetun toiminta-avustuksen saaminen RAY:lta yhdistyksen perustoimintaan, ja sitä kautta lisätyöntekijäresurssin saaminen yhdistyksen perustoimintaan. Vakituinen työntekijä mahdollistaisi pitkäjänteisen kehittämistyön ja toiminnan suunnittelun eri tavalla kuin määräaikaiset kehittämishankkeet, joissa keskitytään aina jonkin tietyn toiminnon ympärille.

Yhdistyslain mukaan puheenjohtajan tehtäviä on vain kolme, ja ne ovat:
– kutsua hallituksen kokoukset koolle
– johtaa puhetta hallituksen kokouksissa
– allekirjoittaa yhdistyksen asiakirja

Näen kuitenkin puheenjohtajan tehtävän laajempana kokonaisuutena, johon kuuluu paljon muutakin. Pyrinkin aktiivisesti huolehtimaan hallituksen ja yhdistysten työntekijöiden työnjaosta ja sen toimivuudesta, toivon mukaan luomaan aktiivista ja innostunutta henkeä koko yhdistykseen sekä rohkaisemaan ja kannustamaan hallitusta, vertaisia, muita vapaaehtoisia ja kaikkia yhdistyksen jäseniä osallistumaan toimintaan.

Minut saa jatkossa yhdistysasioiden puitteissa kiinni sähköpostista kirsi.brostrom@gmail.com. Kaikenlaiset kehittämisideat, palautteet ja muut ajatukset ovat lämpimästi tervetulleita. Vien niitä aktiivisesti eteenpäin sekä uudelle hallitukselle että yhdistyksen erinomaiselle työntekijäjoukolle.

Kiitos, kun saan toteuttaa toimintaa kanssanne,
Kirsi Broström,
puheenjohtaja
Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry

Syksyn koulukiertueeseen liittyvä viimeinen toimenpide eli raportin (kts. alla) julkaisu saatiin juuri tehtyä. Olo on kieltämättä hieman haikea, puolen vuoden projekti on nyt ohi. Olen oppinut tänä vuonna todella paljon, olen saanut kasvaa sekä ammatillisesti että ihmisenä, olen löytänyt itsestäni uutta yllättävääkin osaamista. Elo ja olo täällä Kerttulinkadun toimistolla on työnteon ohella ollut keskusteluja elämän suurista kysymyksistä, naurua (välillä jopa väsyneen puolihysteeristä) ja täynnä tilaa oppia ja ihmetellä.

Päätyöni oli vastata Olet arvokas koulukiertueesta. Olen todella ylpeä siitä kokonaisuudesta, joka saatiin luotua. Kiertueen mahtavat naiset paitsi tekivät työtä täydellä sydämellä, myös rohkaisivat toisiaan ja jakoivat ajatuksiaan avoimesti. Matkoilla autot ja bussit täyttyivät hyväntuulisesta naurusta. Jokainen heistä ohjasi pajoja omintakeisella tyylillään, muokaten valmista sabluunaa itsensä näköiseksi. Kun aloitin palautelappujen käsittelyn, olin ällistynyt siitä, miten valtaosa nuorista oli ollut todella vaikuttunut pajapäivästä. Vaikka tiedon kokoaminen oli aluksi mekaanista datan syöttämistä tietokoneohjelmaan, hyvin nopeasti hahmottui se, mikä näkyy lopullisessa raportissa. Kiertue oli näin suuri menestys siksi että saimme olla aitoja. Emme ole sen kummemmin kiertuetta markkinoineet, mutta mahdollisesta jatkosta neuvotellaan jo. Jäämme odottelemaan..

Eniten kuitenkin hämmästelen kaikkia kohtaamisia. Olen saanut tavata toipuneita ja läheisiä, vapaaehtoisia ja hallituksen jäseniä. Kiitos siitä, että olen saanut kulkea rinnallanne. Ja vaikka onkin marraskuun loppu, valoa matkallenne.

Olet arvokas -koulukiertueen raportti

Mirkka Mäkelä

Yhdistyksen ja Syömishäiriötalo Futuurin yhteiset avajaiset vietettiin 6.9. Päivällä tilat olivat avoinna kaikille kiinnostuneille ja kiinnostuneita kävikin mukavasti. Tutustumassa kävi sekä sairastavia, läheisiä että syömishäiriöitä hoitavia tai muuten syömishäiriöitä työssään kohtaavia henkilöitä.

Illalla kutsuvierastilaisuus keräsi kolmisenkymmentä kävijää. Joukossa oli vapaaehtoisia, hallituksen jäseniä, yhteistyökumppaneita ja muita yhdistyksen toiminnan kannalta keskeisiä henkilöitä.
Illan ohjelmassa oli muutama puhekin, mutta illan ehdottomasti tärkein anti oli kohdata, keskustella ja viihtyä. Keskusteluja käytiin vilkkaasti ja kaikista mahdollisista asioista.
Yksi keskeinen aihe oli yhdistyksen julkaiseman kannanoton herättämä kiinnostus ja erityisesti se, kuinka provosoivasti tai kärjekkäästi yhdistys voi esiintyä. Syömishäiriö on herkkä asia, eikä sairastavien ja läheisten tilannetta paranna yhtään se, jos yhdistys on kovin päällekäyvä ja aggressiivinen kannanotoissaan. Toisaalta pitää uskaltaa sanoa ääneen hankalatkin asiat silloin, kun sanomisen aika on. Vaikeneminen ei auta ketään eikä johda mihinkään. Niin kuin vanha kansa sanoo, tyhjän saa pyytämättäkin.
Nyt oli sanomisen aika, koska aikuisten sairastavien osalta hoidon saaminen Turussa on mennyt entistäkin monimutkaisemmaksi. Edellisestä blogi-tekstistä voi lukea, mitä kaikkea vaaditaan, jotta voi saada Turussa maksusitoumuksen yksityiselle puolelle.

Yhdistys ei missään nimessä ole sitä mieltä, että yksityinen hoito olisi automaattisesti parempaa kuin julkinen hoito. Useat syömishäiriötä sairastavat saavat tarvitsemansa avun ja tuen julkiselta puolelta. Mutta on myös niitä, jotka eivät saa. On niitä, jotka tarvitsevat intensiivisempää läsnäoloa, ohjattua syömistä ja ahdistuksen kiireetöntä purkamista. Kun tätä hoitomuotoa ei julkisella puolella ole, niin eikö olisi hyvä edes kokeilla, miten se yksityisellä puolella toimisi?

Illan aikana oli hienoa huomata, kuinka monet sairastaneet ja sairastavan läheiset kohtasivat. Näissä kohtaamisissa tapahtuu sellaista kuuntelemista ja ymmärtämistä, mitä ei voi missään muualla tapahtua. Ja näiden kohtaamisten ympärille muodostuu aivan ainutlaatuinen toiveikkuuden ilmapiiri, jota ei voi missään muualla kokea.
Tämä lienee koko yhdistystoiminnan ydin ja varsinkin meidän yhdistyksemme vahvuus: voidaan kokoontua ilman minkäänlaista ulkoista pakkoa ja voidaan olla juuri sellaisia kuin olemme. Ei ole tarvetta esittää, selitellä tai peitellä.

Niin, ja olihan meillä musiikkiakin. Onni-Kalle, joka sattuu olemaan puheenjohtaja Riitan pojanpoika, esitti huilulla kolme kappaletta. Ja hienosti esittikin!
Yksi kappaleista oli vanha tuttu lastenlaulu ”Ihme ja kumma”. Niin kuin laulussa sanotaan, maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Hienoa, että saamme ihmetellä niitä yhdessä.