Syömishäiriöstä toipuminen alkaa, kun pystyy myöntämään itselleen sairastumisensa. Sairauden tunnottomuus sumentaa ajatukset ja käsityksen omasta kehokuvasta. Ulkonäkö ei kerro ulkopuoliselle sairaudesta, sillä ulkoisesti tilanne saattaa vaikuttaa normaalilta, mutta sairastuneen sisällä ahdistus on loputon. Tällaisissa tilanteissa harvoin tarjotaan apua. Ja usein avun sijaan kohtaa arvostelevia, kauhistuneita ja kovasti neuvoja jakelevia sanaparsia. Reaktiot ovat hyvin inhimillisiä, sillä syömishäiriötä sairastava ihminen on vaikeasti lähestyttävä ja aihe on hyvin henkilökohtainen ja arka. Emme voi olettaa ympäristön ymmärtävän, mistä on kyse tai kuinka sairastunut tulisi kohdata, jos sairastunut itsekin on hukkunut sairastuneen mielen maisemaan.
Olin aikaisemmin itse pitänyt syömishäiriöön sairastuneita heikkoina ihmisinä ja paheksunut heitä. Koin, että itse en alentuisi sille tasolle, että joutuisin turvautumaan sellaiseen keinoon. Kuinka ollakaan muutaman vuoden päästä näistä ajatuksista juoksin lenkkitossut kireälle nyöritettynä pakoon painajaista, joka oli asettunut ylikuormittuneen mieleni sopukoihin. En ollut kymmenvuotissuunnitelmissani kuvitellutkaan sairastavani syömishäiriötä eri muodoissa vastaavaa ajanjaksoa. Selitin sairautta itselleni vuoden, jonka jälkeen minun oli pyörrettävä kantani sairaudesta ja ihmisen heikkoudesta. Ymmärsin, että tähän leikkiin ei ryhdytä, jos on tarkoituksena taipua, luovuttaa. Luulin voittavani sairaudella elämäni kuormitustekijät. Minun tarinassani sairaus ei koskaan katkaissut selkääni, vaan se taipui notkolle kuormasta. Katkeamiselle sopivia hetkiä oli useita, mutta päätin kuoleman sijaan vain haavoittua.
Jouduttuani osastohoitoon päätin, että minulla on vain yksi vaihtoehto. Kerätä haavoittuneen lähes enkeliksi muuttuneen nuoren tytön siivet ja aloittaa toipuminen ammattiavun turvin. Ravitsemustilan korjaantumisen myötä aloin nähdä kärsimyksen, huolen ja surun, jonka sairastumiseni oli ympäristölleni aiheuttanut. Minut valtasi suuri häpeä! Pyristelin siitä pois loputtomalla anteeksi pyytelyllä, hyvittelyllä ja itseäni syyllistämällä. Läheiseni saattoivat kysyä, mietinkö minä koskaan, miltä heistä on tuntunut pahimpina hetkinä. Näiden osittain syyllistävien kysymysten jälkeen odotin aina vähintään kohtalaisia korvausvaatimuksia henkisen kärsimyksen tuottamisesta. Ei kukaan vain päätä kokeilumielessä sairastua syömishäiriöön, vaan siihen tilaan ajaudutaan salakavalasti, kun psyyke ei jaksa enää kannatella siihen kohdistuvaa kuormaa. Lähiympäristöni keräsi kärsijöinä sulkia hattuihinsa, vaikka saivat nauttia sairaudestani parhaat palat päältä seuratessaan närppimistäni illanistujaispöydässä. Perheeni, joka kärsi eniten, ei koskaan heittäytynyt eteeni pelon ja epätoivon lamaannuttamina. Heiltä harvemmin kukaan kysyi jaksamisesta tai tarjoutui avuksi kriisitilanteissa. He saivat apua sairauden kohtaamiseen lähinnä minua hoitaneen tahon kautta. Siellä meidät nähtiin kriisin kohdanneena perheenä, jossa jokainen on joutunut omalla tavallaan kohtaamaan sairauden.
Anteeksi pyytämisen sijaan olen ryhtynyt kiittämään. Kiitos kehoni, että kestit kiusantekoni ja olet pystynyt ihmeellisiin tekoihin kaiken kokemasi jälkeen. Olen huolestunut vuoksesi monesti ja unohdan helposti, kuinka epäreilua on vaatia sinua sopeutumaan toisinaan hyvin kuormittavaan elämänmenooni. Kehoni ei tarvitse enää joutua pysähtymään, jotta minä osaisin pysähtyä sen äärelle. Kiitos perheeni, että jaksoitte riippua hatarissa haaveissanne siitä, että minulla riittää taistelutahtoa. Teillä kun on ollut vain yksi vaihtoehto – toivoa. Toivoa, että tyttärenne oivaltaisi, että oman elämän käsikirjoitusta ei voi itse laatia. Silti hänellä olisi kuitenkin mahdollisuus olla sen näytelmän päätähti. Hänen täytyisi vain suostua siirtymään näyttämöltä hetkeksi katsomoon ja kohdata tuo hahmo ansaitusti valokeilassa. Seison yleisön edessä nyt paljaana ja häpeilemättömänä. Viimeinen näytökseni sairauden roolissa on saatettu loppuun aplodien saattelemana. Mikäli joku haluaa minut siihen kivittää, tehkööt niin. Häpeälle alistuminen ei kuulu käsikirjoitukseeni ja kivittäminen – he pyytävät minulta vielä anteeksi tapaansa kohdata.
Kiitos olkoon paras anteeksipyyntöni!
Emmi-Juulia
Löydät kirjoittaja Emmi-Juulian profiilin myös somesta!
Vastaa