Treenaamisella voi rikkoa kehosuhdetta tai rakentaa sitä

Lapsena olin koulussa se, joka valittiin joukkueeseen viimeiseksi. Koululiikunnasta on enimmäkseen negatiivisia muistoja, ja tunsin aina itseni osaamattomaksi ja kömpelöksi.

Kömpelyyden leima on lyöty otsaani myöhemminkin ja yllättävässä yhteydessä, sillä opiskeluaikoinani sain kerran käsiini tekstin, jonka opiskeluterveydenhuollon fysioterapeutti oli kirjannut käynnistäni. Siinä luki ”on motorisesti kömpelö”. Harva lienee saanut oikein terveydenhuollon ammattilaiselta kirjallisena tällaisen tuomion.

Viime aikoina olen oivaltanut, että vaikka suuren osan elämästäni olen tuntenut olevani kömpelö ja koordinaatiokyvytön, enää en koe niin. Kun vuosia sitten aloitin joogan, ei se aluksi kovin hyvin mennyt – kuten ei moni muukaan laji, mitä harrastan. Aikaa myöten sitä kuitenkin oppii ja kehittyy. Nyt osaa myös olla armollisempi itselleen eikä ota kaikkea niin vakavasti. On todella ok tehdä välillä kaikki aivan väärin.

Syömishäiriötaustani vuoksi suhteeni liikuntaan on suuren osan elämästäni ollut monimutkainen, ja sitä on leimannut suorittaminen ja pakkomielteisyys. Olen harrastanut liikuntaa veren maku suussa, ja tärkeintä on ollut se, paljonko energiaa kuluttaa. Treeneissä minä ja kroppani olemme olleet toistemme vihollisia ja olen pyrkinyt rankaisemaan sitä siitä, ettei se ole sellainen kuin haluaisin. Nykyään on toisin. Vaikka minä ja kehoni emme ole ylimpiä ystäviä vieläkään, niin juuri ryhmäliikuntatunneilla tunnen kehoni kanssa sellaista tiimihenkeä, mitä en ole kokenut missään muualla. Minä ja kehoni pelaamme yhteen. Esimerkiksi bodycombatissa, jossa yhdistyvät erilaiset kamppailulajit, tunnen itseni ketteräksi ja vahvaksi. Siellä olen tyytyväinen siihen, miten kehoni toimii ja mihin kaikkeen se pystyy. Joogassa puolestaan olen huomannut, miten notkea olen ja miten hyvä tasapaino minulla on. Olisipa fysioterapeutti nyt näkemässä!

Olen oivaltanut myös sen, että kuntokeskuksen ryhmäliikuntatunneilla minun ei tarvitse tehdä asioita, joita en halua tehdä. Joitakin kuukausia sitten tein esimerkiksi sellaisen periaatteellisen linjauksen, että en enää tee burpee-hyppyjä millään tunnilla. Voisin tehdä, mutta en vain tee, koska ne ovat ikäviä eikä huvita. Koulun liikuntatunneilla oli aina pakko tehdä kaikki mitä käskettiin, koska muuten tuomittiin ihmisenä. Nyt on toisin – olen maksava asiakas ja oikeuteni tunteva aikuinen.

Liikunta voi olla jotain ihan muutakin kuin painon kontrollointia tai itsensä rääkkäämistä. Se voi päinvastoin tuoda iloa ja luottamusta kehoon ja olla avain oman kehosuhteen parantamiseen. Toivoisinkin jokaisen löytävän sellaisen lajin, missä voi tuntea kehonsa kanssa tiimihenkeä. Vaikka vallitseva koronavirustilanne asettaa tällä hetkellä jonkin verran haasteita liikuntaharrastuksille ja minunkin kuntokeskuksessani live-ryhmäliikuntatunnit ovat jääneet tauolle, kannattaa etsiä sellaisia itselle sopivia ja iloa tuovia tapoja liikkua, mitä rajoitusten puitteissa voi turvallisesti toteuttaa. Se lisää jaksamista ja hyvinvointia myös pandemiatilanteen keskelle.

AK

---