Ajatuksia toipumisesta
Kun minua pyydettiin kirjoittamaan toipumisesta, aloin miettiä miten syömishäiriö vaikuttaa elämääni tänä päivänä. Olenko minä tällainen syömishäiriön vuoksi vai sairastuinko, koska olen tällainen kuin olen? Mitä toipuminen oikeastaan tarkoittaa?
Enää en ajattele syömistä tai siihen liittyviä ajatuksia päivittäin. Enää en koe olevani sairas. Kuitenkaan ajatukset itsestä ja omasta kehosta eivät aina ole positiivisia. Olen parantunut, mutta terveenä pysymisen eteen on tehtävä töitä. Niin henkistä kuin fyysistäkin työtä. Kehon ja mielen tasapainon ja yhteyden löytäminen on silloin tärkeää. Fyysisellä työllä tarkoitan liikuntaa, joka tuo itselle hyvän mielen. Liikunnan ilo saa välittämään omasta vartalosta ja tuottaa onnistumisen kokemuksia. Liikkuminen pitää aineenvaihdunnan liikkeellä ja auttaa jaksamaan myös stressaavissa tilanteissa paremmin. Henkinen puoli vaatii pitkäjänteistä työtä hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, olla armollinen ja rohkea. Toipumista auttaa oman ruokavalion suunnittelu, varsinkin alussa. Totuttelu säännölliseen syömiseen, annoskokojen pienentäminen tai suurentaminen, muiden seurassa syöminen ja ruoasta nauttiminen ovat hyviä keinoja.
Itse ajattelin aluksi, ettei kukaan ymmärtäisi, että asiasta olisi noloa puhua. Huomasin kuitenkin, että puhuminen itse asiassa vain vahvisti ja tuki minua itseäni. Kukaan ei ole suhtautunut minuun eri tavalla kuin aiemmin. Puhumalla olen saanut kaiken sen tuskan ja häpeän ulos sisältäni jota pelkäsin paljastaa vuosikaudet. Minun neuvoni onkin: ÄLÄ JÄÄ YKSIN. Yksin on vaikea jaksaa, luovutat helpommin, jatkat salailua jne. Puhuminen auttaa aina; ryhmässä, ystäville, puolisolle, vanhemmille, netissä, terapeutilla – missä tahansa. Kirjoita, piirrä, kävele. Anna aikaa itsellesi. Hyväksy, että kehitys on hidasta. Sillä se on. Kirjoittamisen hyvä puoli on se, että pystyt lukemaan ajatuksiasi jälkikäteen. Et muista ajatuksiasi enää myöhemmin, kun saat mielesi hiljalleen oppimaan uuden ajatusmaailman. Joogaa. Kuuntele merta. Mitä tahansa.
Tärkeintä toipumisessa on kuitenkin ymmärtää, ettei syömishäiriö ole sinun vikasi. Siitä ei voi syyttää ketään, ei edes itseään. Se, että sairastit tai sairastat, on reaktio johonkin sinusta kumpuavaan tunteeseen. Onko se tunne viha, ahdistus, pelko tai rangaistus, ehkä välinpitämättömyys – se on jokaisen itse löydettävä. Tämän tunteen löytäminen, käsitteleminen ja hyväksyminen on parantumisen edellytys. Itse oivalsin sen toipumisessani vasta myöhemmin. Toipuminen ei olekaan sitä, että syömishäiriöön liittyvä toiminta (oksentaminen, laihdutus, ahmiminen tms.) loppuu. Se on edistysaskel, mutta yksistään se ei riitä, pitää mennä syvemmälle. Pitää pohtia sitä, miksi oireilu alkoi ja mitä tunnetta yritin tai yritän tyydyttää toiminnallani. Miltä minusta tuntuu, olenko yksinäinen, vihainen, väsynyt..? Miksi en tunne olevani riittävä näin? Suosittelen katsomaan omaa elämää taaksepäin, miettimään lapsuudessa saatuja malleja ja tunnetiloja. Milloin häiriö alkoi ja minkälaisia tekijöitä siihen vaikutti? Missä seurassa liikuit, millainen oli yleinen olotilasi ja mitä tunnet juuri tänään – ovatko tunteesi ja ajatuksesi muuttuneet? Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Ja jokaisella on oikeus olla ehjä. Anna itsellesi rakkautta ja rajoja. Älä pelkää, ettet riitä sellaisena kuin olet. Olet hyvä ja arvokas ihminen omana itsenäsi, juuri tänään ja juuri nyt.
Lähetän voimia toipuville, sairastaville rohkeutta ottaa ensiaskel ja omaisille toivoa paremmasta huomisesta, sillä jokainen meistä ansaitsee onnellisen elämän ja on sen arvoinen. Muista, että juuri tänään on oikea päivä tehdä muutos ja Sinä pystyt siihen!
<3 - Sanna -
Vastaa