ETUSIVULLE

TOIMINTA
HOITOINFO
YHDISTYS
YHTEYSTIEDOT
LISÄÄ TIETOA




Uusia tuulia ja ajankohtaista Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry:ssä

Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry:n vuosi 2012 alkaa monilla merkittävillä muutoksilla. Yhdistyksen kaikkien aikojen ensimmäinen RAY-rahoitteinen Syömishäiriöt näkyviksi -projekti, joka alkoi 2007, päättyy tammikuun 2012 lopussa.

Yhdistys haki RAY:lta avustusta työntekijän palkkaamiseksi yhdistyksen perustoimintaa ylläpitämään, mutta ei saanut siitä. RAY:n päätöksistä johtuen perustoiminta on jatkossa vapaaehtoisten varassa ja tulee supistumaan. Yhdistyksen hallitus on tehnyt päätöksen, että kaikki voimavarat keskitetään vertaistukitoiminnan koordinointiin ja ylläpitämiseen, joten vertaistukiryhmien kohdalla ei muutoksia tule.

Yhdistyksen toimisto on kiinni helmikuun 2012. Tuolloin yhdistyksen asioita hoitelee puheenjohtaja Riitta Ojanen, jonka saat kiinni numerosta 040–7649098. Yhdistyksen sähköpostia yhdistysls(at)syomishairioliitto.fi luetaan helmikuussa vapaaehtoisten voimin. Ethän siis hermostu, jos postiisi ei vastata välittömästi. Yhdistyksen toimisto ja puhelin ovat suljettuina helmikuun ajan.

Maaliskuussa työnsä Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry:n kouluihin ja nuoriin keskittyvässä Jokainen osaa auttaa -projektissa aloittaa Sami Heimo. Samin saat 1.3. alkaen kiinni yhdistyksen tutusta puhelinnumerosta 040–5958542 ja sähköpostiosoitteesta sami.heimo(at)syomishairioliitto.fi. Kuulet lisää uudesta projektista ja sen työntekijästä maaliskuun aikana.

Maaliskuun alkuun sijoittuu myös yhdistyksen muutto isompiin toimitiloihin. Nykyiset tilat ovat olleet jo muutaman vuoden ajan liian pienet toiminnan laajentuessa koko ajan. Yhdistyksen uudet toimitilat löytyvät Syömishäiriötalo Futuurin yhteydestä os. Kerttulinkatu 1, Turku. Uusien toimitilojen myötä yhdistys pystyy jatkossa antamaan työharjoittelumahdollisuuksia omille vapaaehtoisilleen ja opiskelijoille sekä toimimaan alueellisena syömishäiriöiden osaamiskeskuksena entistäkin paremmin. Yhdistys tiedottaa sinua muutosta tarkemmin kevään aikana.

Yhdistyksen nykyinen työntekijä Kirsi Broström lopettaa työnsä yhdistyksessä 27.1. 2012. 

Kevätkauden vertaistukiryhmät on päivitetty kotisivuille


Käy tutustumassa toimintaan

STRESSINHALLINTA JA OMAN JAKSAMISEN TUKEMINEN TIETOISEN LÄSNÄOLON (MINDFULNESS) AVULLA -kurssi alkaa tammikuussa Turussa

Voit osallistua yhteistyökumppanin järjestämälle kurssille jäsenhintaan. Kurssi alkaa tammikuun lopussa, lue lisää.

Psykoterapiaopiskelija tarjoaa edullista psykoterapiaa Liedossa

Sairaanhoitaja, terveydenhoitaja Katriina Pihlava opiskelee erityistason voimavarakeskeiseksi psykoterapeutiksi (perheterapian sovellus) Helsingin yliopiston Palmeniassa ja hän valmistuu marraskuussa 2012.

Katriinan tekee tällä hetkellä terapiatyötä opiskelijahinnalla, hinta on 40€/45 min työssäkäyviltä ja 30€/45 min opiskelijoilta. Tutustumiskäynti on aina asiakkaalle maksuton. 

Katriina tarjoaa sekä pidempikestoista psykoterapiaa että lyhyempiä hoitojaksoja. 

Jos kiinnostuit, kysy lisää Katriinalta puh. 0400-737074, s-posti: katriinankammari(at)hotmail.fi.

Olemme saaneet uusia sähköpostivertaistukihenkilöitä mukaan toimintaan

Lue lisää sähköpostivertaistuesta ja hyödynnä mahdollisuutta saada oma tukihenkilö.

Syömishäiriötalo Futuuri aloittaa päiväyksikkötoiminnan Turussa

Syömishäiriötalo Futuuri aloittaa toimintansa lokakuun alussa osoitteessa Kerttulinkatu 1, Turku. Kohderyhmänä ovat 13 – 29 -vuotiaat syömishäiriöitä sairastavat henkilöt ja heidän läheisensä. Talo on auki arkisin kello 8 - 17 ja tarjoaa erityisosaamiseen perustuvaa laadukasta ja yksilöllisesti suunniteltua moniammatillista hoitoa, jonka keskiössä ovat asiakaslähtöisyys ja ihmisen huomioiminen kokonaisuutena.

Hoitoon päästäksesi tiedustele lähetettä ja maksusitoumusta omalta lääkäriltäsi.

Futuuri tekee yhteistyötä Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry:n kanssa mm. hoidon kehittämisessä ja vertaistuen hyödyntämisessä osana hoitoa. Lue lisää Futuurin kotisivuilta.

Voisit olla onnellinen - rohkaisun sanoja Sinulle, joka olet kohdannut syömishäiriön

Syömishäiriöliitto-SYLI ry on julkaissut sairastuneille tarkoitetun materiaalin "Voisit olla onnellinen - rohkaisun sanoja Sinulle, joka olet kohdannut syömishäiriön". Selvästi tietopainotteisen oppaan sijaan, materiaalissa on lähdetty liikkeelle niistä tunteista ja ajatuksista, joiden kanssa syömishäiriöön sairastunut tavallisesti elää. Teksti, kuvat ja taitto tarttuvat mm. häpeään, yksinäisyyteen, epä­tie­toi­suuteen ja pelkoon. Materiaalin tarkoituksena on rohkaista syömishäiriöön sairastunutta puhumaan tilanteestaan ja hakemaan siihen apua. Lue lisää

Materiali on maksuton, suurempien tilausten yhteydessä peritään postituskulut. Tilaa materiaali täältä

Voit myös ladata materiaalin maksutta PDF-muodossa.

Haastattelupyynnöistä ja opinnäytetöistä

Haastattelupyynnöt ja opiskelijoiden yhteydenottopyynnöt opinnäytetöitä varten löytyvät Lisää tietoa-sivun alta.